Jäähyväisten aika
Lemmikin eutanasia tapahtuu toiveesi mukaan vastaanottokäynnillä tai kotikäyntinä. Vastaanotollakin eutanasiakäynnit pyritään aina hoitamaan erityisen rauhallisesti. Eläinlääkärin tekemällä kotikäynnillä lemmikin lopetus tapahtuu eläimelle tutussa ympäristössä. Kotikäynti on hyvä vaihtoehto jättää hyvästit sekä eläimen että omistajan kannalta.
Käynnille pyritään järjestämään aika mahdollisimman nopeasti, kun eläimen kunto sitä vaatii tai päätös eläimen lopettamisesta on tehty. Eutanasia on eläimelle kivuton.
Teemme kotikäyntejä Turun seudulla, tavallisesti 60 km säteellä.
Varaa aika soittamalla tai tekstiviestitse p. 0400 717108, nettiajanvarauksesta tai sähköpostitse info@elainlaakarivalo.fi. Huomaathan, että nettiajanvarauksessa ei näy kaikkia aikoja. Käynti järjestyy tarpeen mukaan saman tai seuraavan päivän aikana asian kiireellisyys huomioiden.
Apua päätöksentekoon
Eutanasia on armollinen palvelus rakkaalle eläinystävälle silloin, kun sen elämänlaatu on heikentynyt esimerkiksi vanhuuden tai sairauden takia. Eläin ei voi kertoa tuntemuksistaan, eikä vastoin yleistä käsitystä ääntele silloin kun sen on paha olla. Eläimet saattavat kuitenkin vinkaista ääneen äkillistä kipua. Ne eivät valita pitkittynyttä särkyä tai pahaa oloa, vaan pyrkivät peittämään oireita.
Mikäli epäröit esimerkiksi ikääntyneen lemmikin kohdalla hoidon ja eutanasian välillä, voitte tulla arviokäynnille. Käynnillä tehdään perustutkimus ja arvioidaan eläimen vointia, ennustetta ja elämänlaatua. Esitämme eläinlääkäreinä oman näkemyksemme tilanteesta päätöksenteon avuksi.
Vastaamme mielellämme kysymyksiin lemmikin eutanasiaan liittyen.
Käynnin kulku
Käyntipäivänä voi pitää normaalit rutiinit, lääkkeet saa antaa normaalisti. Koira on hyvä käyttää tarpeilla ennen käyntiä. Lemmikille voi varata puhtaan peitteen tai lakanan käärinliinaksi. Ruokaa saa tarjota normaalisti ja käynnillä saa antaa herkkuja kunnes eläin käy väsyneeksi.
Käynnillä kerromme sinulle mitä milloinkin tapahtuu. Aluksi eläin rauhoitetaan takajalkaan annettavalla pistoksella. Kun eläin on nukahtanut, annostellaan nukutuslääkkeitä yliannos. Lopuksi varmistetaan, että eläin on nukkunut pois.
Tuhkaus
Käytössämme on tuhkauspalvelu, jossa on mahdollista sekä yksilötuhkaus että muistotuhkaus (yhteistuhkaus). Yksilötuhkauksesta omistaja saa lemmikin tuhkan itselleen valitsemassaan uurnassa säilytettäväksi, haudattavaksi tai siroteltavaksi. Uurnan saa noutaa vastaanotolta tai se voidaan omistajan toiveesta postittaa. Muistotuhkauksessa tuhka sirotellaan tuhkaamon viereiseen metsään.
Teemme yhteistyötä Varsinais-Suomen Lemmikkituhkauksen kanssa (Henna Anttila, Virttaa).
Tuhkauspalvelu järjestyy myös kotikäynnin yhteydessä.
Yksilötuhkaus maksetaan suoraan tuhkaamon tilille käynnillä annettavalla laskulla ja muistotuhkaus maksetaan käynnin yhteydessä eläinlääkärille.


